Kiinan riittikiista

Kiinan riittikiista oli katolisten lähetys­saarnaajien 1600-luvulla käymä kiista kungfutse­laisuuden uskonnolli­sesta luonteesta ja kiinalaisista rituaaleista. Kiistan aiheena oli, oliko kiinalaisten perinteisiä esi-isien kunnioittamiseksi suoritettuja rituaaleja sekä muita kungfutselaisia ja kiinalaisia keisarillisia riittejä pidettävä pakanallisina uskonnollisina menoina, missä tapauksessa ne olisivat katolisen uskon vastaisia.^[1][2]

Jesuiitat esittivät mielipiteenään, että kiinalaiset riitit olivat maallisia eivätkä ne, tosin tietyin edellytyksin, olleet risti­riidassa kristinuskon kanssa, minkä vuoksi ne oli hyväksyttävä ja kristitty­jen­kin oli luvallista osallistua niihin.^[3] Toista mieltä olivat kuitenkin dominikaanit ja fransiskaanit, jotka laativat asiasta raportin Roomaan.

Rooman Kansojen evankelisoimisen kongregaatio asettui vuonna 1645 dominikaanien puolelle ja tuomitsi selon­teossaan kiinalaiset riitit. Vuonna 1656 sama kongregaatio kuitenkin asettui jesuiittojen puolelle ja peruutti tuomionsa.^[1] Tämä oli yksi monista kiistoista, joita jesuiitat ja dominikaanit kävivät keskenään Kiinassa ja muuallakin Aasiassa, muun muassa Japanissa^[4] ja Intiassa.^[5]

Kiistaan puuttuivat myös Euroopan johtavat yli­opistot samoin kuin Qing-dynastian keisari Kangxi, useat paavit, erityisesti Klemens XI ja Klemens XIV sekä Pyhän istuimen viran­omaiset. Ennen 1600-luvun loppua monet dominikaanit ja fransiskaanit olivat siirtyneet jesuiittojen kannalle, mutta Rooma vastusti. Klemens XI tuomitsi kiinalaiset riitit vuonna 1704. Vuonna 1742 Benedictus XIV vahvisti tuomion uudestaan ja kielsi enää väittelemästä asiasta.^[1]

Kaksi vuosi­sataa myöhemmin Pyhä istuin otti asian jälleen käsittelyyn. Paavi Pius XII antoi 8. joulukuuta 1939 julistuksen, jonka mukaan kristityillä oli oikeus osallistua esi-isien ja Kungfutsen kunniaksi pidettyihin riitteihin ja seremonioihin. Myöhemmin Vatikaanin toinen kirkolliskokous (1962–1965) hyväksyi peri­aatteen, jonka mukaan paikallisia seremonioita voitiin mahdollisuuksien mukaan sisällyttää kirkon kristilliseen liturgiaan.^[1]

1. ↑ ^{a b c d} Chinese Rites Controversy (Roman Catholism) Encyclopedia Britannica. Viitattu 4.4.2014.
2. ↑ The Chinese Rites Controversy: A Long Lasting Controversy in Sino-Western Cultural History pacificrim.usfca.edu. Arkistoitu 26.6.2010. Viitattu 4.4.2014.
3. ↑ Michael Dillon: ”Rites Controversy”, China – A Cultural and Historical Dictionary, s. 266. Curzon, 1998. ISBN 0-7007-0438-8.
4. ↑ George Minamiki: The Chinese rites controversy: from its beginning to modern times. Loyola University Press, 1985. ISBN 978-0-8294-0457-9. Teoksen verkkoversio.
5. ↑ Edward G. Gray, Norman Fiering: The Language Encounter in the Americas, 1492–1800: A Collection of Essays, s. 117. Berghahn Books, 2000. ISBN 978-1-57181-210-0. Teoksen verkkoversio.